perjantai 10. tammikuuta 2014

Pipotehdas

Oon innostunut ompelusta taas oikein kunnolla! Minähän oon tykännyt ommella ihan nuoresta tytöstä lähtien, tein itselleni mm. ysiluokan tanssiaismekon sekä lukion kakkosella vanhojentanssipuvun. Ompelu on vaan ollut aina mun juttu. Joulukuussa meillä oli täällä ihan vakiona saumuri ja ompelukone ruokapöydällä, nyt olen sentään malttanut laittaa ne aina takaisin vaatehuoneeseen, kun lopetan surauttelun.

Eniten on syntynyt ihania trikoopipoja, joihin sain inspiksen jo aikoja sitten Ripaus Tunnelmaa -blogista. Blogin pitäjä Heidi on muuten siskoni ystävän käly. ;) Blogi on täynnä toinen toistaan ihanampia juttuja...kaikki ompelut, virkkaamiset, leipomukset, juhlajärjestelyt, diy-jutut...oih, sieltä olen saanut hurjat määrät inspiraatiota tekemisiini.


Hain erivärisiä trikoita kangaskaupasta, kun oli kaikki kankaat tarjouksessa -20%. Samalla hain tylliä tutu-innostusta varten ja tavallisia puuvillakankaita ihan muuten vaan. Pipoja tein niin paljon, että niistä riitti myös joululahjoiksi. Hillalle ja minulle tein näissä kuvissa näkyvät samispipot, joskin omastani puuttuu vielä ruusuke. Oivalsin tällä viikolla, kuinka helposti tylliruusukkeen saa tehtyä (ja tällä samalla sekunnilla tajusin, että se sama tyylihän taitaa toimia myös trikoossa :D), joten nyt on tylleröitäkin varastossa valmiina. Katsotaan nyt millaisen ruusukkeen omaan pipooni kiinnitän.









Ihanaa viikonlopun alkua teille!

4 kommenttia :

  1. Vitsi oot kyllä kätevä käsistäsi, ihanat pipot! :) Mä taas oon niiiin surkea kaikissa mahdollisissa käsitöissä, että ihan itkettää :D

    Mitäs Hillalle muuten kuuluu? 4 kuukauttakin taisi tulla siellä jo mittariin. :) Täällä Tytti oppi tällä viikolla kääntymään selältä mahalleen ja eipä kyllä enää pysy hetkeäkään paikallaan, kun maahan pistää! Kova on yritys päästä eteenpäin siinä mahallaan ollessaan, saapa nähdä miten pian sekin taito opitaan. Apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi, no mut kaikki ei oo hyviä kaikessa. ;) Sulla on taatusti paljon taitoja, missä mä puolestani olen surkea!

      Voi suloinen Tytti! Hän onkin sitten aikaisin liikenteessä. :) En vielä ehtinyt sulle kommentoimaankaan, mutta ihanaa kun sun joululahjatoive kuultiin. ♥ Hilla on kuukauden verran kääntynyt mahalta selälleen, mutta toisinpäin ei vielä. Vähän jaksaa punnertaa kyljelleen, mutta ei käänny. Hyvää kyllä kuuluu, tällä viikolla käytiin 4kk -neuvolassa, yritänkin ehtiä lähipäivinä kirjoittaa Hillan tuoreet kuulumiset ja mitat tarkemmin. :)

      Poista
  2. Moikkelis moi! Jos haluat laita mulle kuva piposta tonne s-postiin lukijoiden käsityöpostaukseen, olis kiva laittaa sitä kautta linkki tänne sun ihanaan blogiin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muistutuksesta, oli itse asiassa tarkoituskin laittaa! Vaikka hups, helmikuu meni jo. Laitan tänään, kun tyttönen menee päikkäreille. :)

      Poista

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)