keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Rakas entinen koti

Muutama kuva meidän entisestä kodista...











Tämä oli meidän ensimmäinen omistusasunto, niin rakas vaikka ei todellakaan sisustuksellisesti ollut juuri sitä mitä kaipasimme. Sen verran uusi asunto oli kuitenkin kyseessä, ettei viitsinyt tehdä jättiremonttia vain kosmeettisista syistä. Etenkin, kun tiesimme alusta asti kyseessä olevan välietappi kohti omakotitaloa.

Emme niin välittäneet kylpyhuoneen laatoista, vessan kaapeista, keittiön kaapeista... sen sijaan rakastimme kotimme tunnelmaa! ♥ Huonejako oli toimiva, säilytystilaa enemmän kuin tarpeeksi, piha oli iso ja ihana... tarvitseeko tuota takkaa mainitakaan? Kodin kuningatar, jota näin syksyä kohti mentäessä kaipaan ihan älyttömästi.


Ostimme kyseisen asunnon kesäkuussa 2009 ja myimme sen haikein mielin maaliskuussa 2013. Lähes neljän vuoden asumisen aikana teimme paljon pientä pintaremonttia sisällä ja mylläsimme pihan uuteen uskoon. Lisäksi ehdimme itse mennä kihloihin ja sitten naimisiin. Minä valmistuin ammattikorkeakoulusta muotoilijaksi ja vaihdoin työpaikkaa pariinkin kertaan. Lisäksi ehdimme aloittaa esikoisemme odotuksen. ♥

Paljon merkittäviä tapahtumia mahtui näiden vuosien ajalle. :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteistanne!

Tämä on hyvän mielen blogi, jossa julkaisen vain viestit, jotka myös pitävät sen sellaisena. :)